Dance Artin historiaa

Tanssistudio Dance Art on vuonna 2005 perustettu tanssikoulu. Tanssin perusopetusta antava tanssikoulu toimii Hyvinkäällä ja Riihimäellä. Dance Artin toiminta starttasi Hyvinkäällä syksyllä 2005 ja Riihimäellä 2006. Toiminta alkoi jo vuonna 2001 Riihimäellä eri nimellä, mutta sulautumisen myötä vuodesta 2007 toiminta on kulkenut Tanssistudio Dance Artin nimellä. Toimintavuosi 2019-2020 on 19.vuosi Riihimäellä ja 14.vuosi Hyvinkäällä.

Dance Artin perustaja Minni Arposuo on luotsannut Dance Artia alusta asti ja menneinä vuosina tehty työ on kantanut hienosti hedelmää niin tanssin perusopetuksen parissa kuin myös valtakunnallisilla ja ulkomaisilla kilpa-areenoilla. Minni suhtautuu työhönsä intohimoisesti ja rohkeasti. Kasvatukselliset asiat ovat erittäin lähellä hänen sydäntään. Minni on luonut ympärilleen vahvan tanssiyhteisön, johon kuuluu kaikenikäisiä ja kaiken tasoisia tanssijoita.

Opettajat ovat iso ja merkittävä osa yhteisöä, keskinäinen kunnioitus ja luottamus takaavat hedelmällisen ympäristön tanssin oppimiselle ja harrastamiselle. Kannustaminen ja rohkaiseminen, itsetunnon kohentaminen ja uskon valaminen omiin kykyihin ovat Minnin työssä isolla sijalla hänen työskennellessään päivittäin niin lasten, nuorten ja aikuisten kuin Dance Artin opettajienkin kanssa. Minni on suorittanut rehtorin diploman. Hän työskentelee uutterasti tanssitaiteen alueellisen edistämisen puolesta. Tanssin perusopetuksen takaaminen paikallisille tanssin harrastajille on yksi Dance Artin toiminnan peruspilareista. Lupa tanssinperusopetukseen on anottu ja saatu kaupunkien sivistys- ja opetustoimilta.