Nelli Arposuo

Klassinen baletti, Nykytanssi, Jazztanssi, Jumps&turns, Lastentanssi, Esiintyvät ryhmät, Soolo- ja duotyöskentely, Yksityistunnit

Nelli on tanssinut koko ikänsä ja tanssikokemusta onkin vuosien varrella kertynyt monista eri tanssilajeista ja -muodoista. Tanssi alkoi harrastuksena, joka mahdollisti sen että pääsi purkamaan energiaa ja ilmaisemaan itseään turvallisessa ympäristössä, Dance Artilla. Nelli tanssi aikoinaan Dance Artin koulutusryhmissä, ja kilpaili myös useammalla soololla ja duolla niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Vuosina 2019-2020 Nelli oli mukana Suomen maajoukkueessa, Dancefina Academyn ryhmissä. Hienoimpia kilpailumenestyksiä ovat olleet maailmanmestaruus junioreiden nykymuodostelmissa ja MM-4.sija junioreiden showpienryhmissä vuonna 2019, SM-3.sija lasten sooloissa vuonna 2016, ja SM-6.sija junioreiden sooloissa vuonna 2020.

Vuonna 2021 Nellin into kilpailemiseen alkoi hiipua ja katse kääntyi kohti taiteellisempaa näkökulmaa tanssista. Nelli haki yhteishaussa paikkaa Ruotsin kuninkaalliseen balettikouluun, ja aloitti myöhemmin samana vuonna ammattitanssijan opinnot Tukholmassa. Opinnoissaan Nelli syventyi nykytanssiin, balettiin, ja jazztanssiin, ja suoritti opintoihin kuuluvan työharjoittelujakson Saksassa nimekkäässä tanssiryhmässä, Mir Dance Companyssa. Kolmen vuoden aikana Nelli pääsi työskentelemään useiden eri koreografien kanssa, kuten Helena Franzén, Giuseppe Spota, Jarek Cemerek, ja Dan Johansson. Nelli pääsi myös tutustumaan nykytanssin Graham -tekniikkaan, ja sir Robert Cohanin repertuaariin, Andrea Helander Kramesovan ja Anne Donnellyn ohjauksella, teoksessa Stabat Mater, joka esitettiin muun muassa Ruotsin kuninkaallisen oopperan lavalla vuonna 2022, ja Lontoossa Cohanin muistoksi vuonna 2023. Nelli valmistui ammattitanssijaksi Ruotsin kuninkaallisesta balettikoulusta keväällä 2024, pääaineenaan nykytanssi.

Tanssi on Nellille intohimoakin suurempaa, sydämen asia. Opettajana Nellille on äärimmäisen tärkeää, että jokaisella on turvallinen, sekä nähdyksi ja kuulluksi tullut olo. Nellin vahvuuksia tanssijana ovat teknisyys ja tarkkuus, kehon ja liikkeen tulkinta, sekä liikkeiden soljuvuus ja yhteensitominen. Tunneillaan Nelli kannustaa oppilaitaan suhtautumaan tanssiin hyväntuulisella, mutta myös uteliaalla ja kuuliaisella asenteella.